PIHA / PUUTARHA

EI UNOHDETA PIHAA!

UUDISRAKENNUS:

Uudisrakennuksen yhteydessä pihasuunnittelu on olennainen osa projektia, koska maansiirtotyöt ovat olennainen osa talon rakennusta; kaivetaanhan joka talolle ensin kuoppa perustuksia varten!

Alustava pihasuunnitelma kertoo rakentajalle maamassojen uudet paikat tontilla ja säästää rakentajan rahoja jatkossa huomattavan määrän. Ei ole mitään järkeä viedä ensin tontilta kuorma-autokaupalla maa-ainesta pois ja ostaa sitten kallista täytemaata samalle paikalle takaisin!
Kaikkea maa-ainestahan ei tietenkään pystytä hyödyntämään ja ahtaalla rakennuspaikalla maa-aineksia ei välttämättä pystytä varastoimaan, mutta on ainakin kaikki tarpeellinen otettu hyötykäyttöön ajoissa…

Maansiirtokoneiden aikaveloitus on myös syytä hyödyntää koko rahalla – jokainen konetoimitus maksaa aina lähtöhinnan, jonka päälle tulee vielä aikaveloitus sekä koneesta että kuljettajasta – sama kuorma-autoilla. Erillistoimitukset ovatkin niitä kaikkein kalleimpia, koska silloin maksetaan vain ”lähdöistä”.

PIHAN SISUSTUS

Kodin sisustus jatkuu pihalle! Pihat on kenties pienentyneet tiheästi rakennetuissa taajamissa, mutta pihan merkitys on kasvanut samassa suhteessa. Monellakaan pihalla ei ole enää talouspihaa, johon sen kaiken roinan voi viedä pois silmistä vaan koko piha tulee olla suunnitelmallisesti toteutettu, jotta viihtyvyys ja ulkonäkö säilyvät toimivuuden rinnalla.
Mitä pienempi piha, sitä enemmän tämä korostuu!

Piha on usein paikka, jossa romanttisuus pääsee paremmin esille skandinaavisen sisustuksen rinnalla – ja sen tekevät tietenkin runsaat istutukset, kukat ja monimuotoiset kasvit.
Pihalla on myös lupa leikitellä – köynnös ei tarvitse aina olla perinteisesti ristikossa vaan se voi olla kietoutunut puun ympärille tai vaikka pergoilan reunaan.

Koska aina ei ulkona paista aurinko, halutaan pihalle myös sadesuojaa erilaisin rakennelmin – hyvä suunnitelma auttaa toteutuksessa…

Tiesitkö muuten, että nurmikko on yksi eniten aikaa vievistä puutarhatöistä? – Kyllä.
Tänä päivänä kaikki eivät enää nurmikkoa haluakaan ja usein se korvataankin maanpeiteperennalla tai kuntalla, joka on valmista metsäpohjaa.

Pihan sisustus- ja tilasuunnittelu täältä…

PIHAN VALAISTUS

Valaistussuunnitelma säästää rakentajan rahoja; varsinkin, jos suunnitelma on olemassa jo ennen rakentamisen alkua.
Sillä paperilla on paljon helpompi siirrellä valaisimien paikkaa, laittaa niitä lisää tai vähentää niiden määrää.
Myös muu sähköistys kuten pistorasioiden sijainti, voidaan liittää valaistussuunnitelmaan.

Valaistussuunnittelu täältä…