Puutarhan syksy: ruska parhaimmillaan

Puutarhan syksy: ruska parhaimmillaan

Hyvin suunniteltu puutarha on kaunis kaikkina vuodenaikoina 🙂

Kun sadonkorjuu on tehty, hehkuvat pensasmustikat kaikissa ruskan väreissä.

Oikealla kasvivalinnalla piha on kaunis koko vuoden - pensasmustikat syksyn asussa ruska-aikaan.

Oikealla kasvivalinnalla piha on kaunis koko vuoden – pensasmustikat syksyn asussa ruska-aikaan.


Omenapuun typistysleikkaus

Loppukesästä voi omenapuun typistysleikata. Leikkaus on hyvä ajoittaa ennen omenasadon kypsymistä ja jälleen laskevalla kuulla (katso kuukalenteri).

Typistysleikkauksessa tulee leikata vain vesiversot ja niistäkin vain ylöspäin kasvavat.

Ero on huomattava! Tänä kesänä omenasato oli valtava ja niin oli vesiversojenkin määrä! 😀

Tässä kuvat ennen ja jälkeen leikkauksen – huom, jopa aurinko näyttäytyi kun puu oli leikattu!

Sateisen kesän tuloksena pitkät vesiversot, mutta on aurinkoakin ollut, koska kukinta on muuttunut runsaaksi omenasadoksi. Typistysleikkaus : BEFORE

Sateisen kesän tuloksena pitkät vesiversot, mutta on aurinkoakin ollut, koska kukinta on muuttunut runsaaksi omenasadoksi. Typistysleikkaus : BEFORE

AFTER: Puun Habitus jälleen näkyvissä :D Typistysleikkauksessa leikataan vain ylöspäin kasvavat vesiversot, jolloin lopputulos on upea sateenvarjo!

AFTER: Puun Habitus jälleen näkyvissä 😀
Typistysleikkauksessa leikataan vain ylöspäin kasvavat vesiversot, jolloin lopputulos on upea sateenvarjo!


Puutarhan kesä

Kivipuron kukat kukkivat vuorotellen; esikot ovat jo kukkineet ja sormustinkukat ovat juuri aloittaneet, sen sijaan jalopähkämö on parhaimmillaan. Mansikat eivät ole vielä kypsiä, mutta satoa on tulossa ihan kivasti.

Kivipuron kukat kukkivat vuorotellen; esikot ovat jo kukkineet ja sormustinkukat ovat juuri aloittaneet, sen sijaan jalopähkämö on parhaimmillaan. Mansikat eivät ole vielä kypsiä, mutta satoa on tulossa ihan kivasti.


Juhannuspuuhaa

Tags :

Category : Blog , Mökki , Piha

Laiturin runko valmistui jo aikaa sitten - tarkemmin 2014 juhannukseksi tuli elementit elementit pihaan kun taivaalta tuli räntää :D

Laiturin runko valmistui jo aikaa sitten – tarkemmin 2014 juhannukseksi tuli elementit elementit pihaan kun taivaalta tuli räntää 😀

Kesän tavoite saavutettu - taso laudoitettu myös - enää kaiteet, mutta ne onkin ulkonäköä varten ;)

Kesän tavoite saavutettu – taso laudoitettu myös – enää kaiteet, mutta ne onkin ulkonäköä varten 😉


Omenapuut kukkivat

Syntymäpäiväni kunniaksi omenapuut avasivat kukkansa 😀
Kyllä kelpaa kahvitella paviljongissa huumaavassa omenankukan tuoksussa <3

Metallipaviljonki on pihan sisustusta, jossa ei kaivata katetta

Metallipaviljonki on pihan sisustusta, jossa ei kaivata katetta


Kevät tulee – omenapuu nupuillaan

Category : Blog , Piha , Puutarha

Omenapuu on ehkä kauneimmillaan kun se aloittaa kukintaa - nupuillaan siis

Omenapuu on ehkä kauneimmillaan kun se aloittaa kukintaa – nupuillaan siis


Kevätmessut 2016 – Kivirakentamista

Betonista ja kivestä kaikkea kivaa…

Kevät2016_Betonisohva

Vallikivi-betonikivistä kulmasohva – kestää säällä kuin säällä (pehmusteet on hyvä viedä suojaan kuitenkin)

Betoniharkoista tehty polveileva kukkamuuri

Betoniharkoista tehty polveileva kukkamuuri

Erikokoiset metallikehikot muodostavat upean "center piece" kukkapenkin

Erikokoiset metallikehikot muodostavat upean ”center piece” kukkapenkin

 

 


Kevään merkit

Category : Piha , Puutarha

Kuu kiurusta kesään,
puolikuuta peipposesta,
västäräkistä vähäsen,
pääskystä ei päivääkään.

Eipä ole paljon vuosien varrella noita kiuruja täällä Espoossa näkynyt – peipposia kyllä – ja västäräkkejä.

Ja pääskyä jos jäis odottelemaan, niin kesä kerkeis mennä kokonaan ohi – vaikka niin se aina välillä tuntuukin menevän – aivan liian nopeasti.

Mutta yksi on, joka ei petä:

Krookukset kukkii jälleen – kyllä se kevät taas on tulossa…

Krookukset aloittavat kevään kukinnan - nurmikkokaan ei ole vielä vihreä, kun kukinta alkaa

Krookukset aloittavat kevään kukinnan – nurmikkokaan ei ole vielä vihreä, kun kukinta alkaa

 


Kevätmessut 2016 – Ötökkähotelli

Category : Blog , Piha , Puutarha

Appivanhemmat antoivat pari joulua sitten vanhemmilleni lahjaksi ötökkähotellin, jonka olivat omin kätösin yhdessä tehneet 🙂
Olimme kaikki muut tietenkin kateudesta vihreitä, koska ideahan oli ihan huippu!
– odotus kuitenkin palkittiin ja seuraavana vuonna saimme sitten omamme…
Mutta…
Messuilta löytyikin ötökkähotelli vähän isommassa mittakaavassa 😀                    – huomaa käsi vasemmalla

Upea Ötökkähotelli vähän isommassa mittakaavassa

Upea Ötökkähotelli vähän isommassa mittakaavassa


Kevätmessut 2016 – Puutarhassa

Ihanat kukkakehykset koristivat messujen Piha-aluetta <3

Kellokukkia ja sireenejä kukkakehyksessä

Kellokukkia ja sireenejä kukkakehyksessä

Ruusun tuoksuinen kukkakehys

Ruusun tuoksuinen kukkakehys

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Pihan siimeksestä löytyi myös taruolentoja, jotka kertoivat omaa tarinaansa, jos vain maltoit pysähtyä ja kuunnella…
Pystyit jättämään myös toiveen kaarnaveneeseen – todella viehättävä ajatus asfalttikaupungin kasvateille <3

Kevät2016_Piha-keiju

Keiju vartioi pesän munia

Kaarnaveneeseen voi jättää toiveen

Kaarnaveneeseen voi jättää toiveen